Miten saavutettavuutta arvioidaan?
Saavutettavuutta arvioidaan kansainvälisen WCAG-ohjeistuksen avulla. WCAG eli Web Content Accessibility Guidelines on W3C-järjestön ylläpitämä ohjeistus, jota käytetään saavutettavuuden arvioinnin pohjana myös lainsäädännössä.
Ohjeistus rakentuu neljän periaatteen varaan. Saavutettava verkkopalvelu on:
- Havaittava: sisällön voi vastaanottaa useammalla kuin yhdellä aistilla. Esimerkiksi kuvalla on tekstikuvaus ja videolla tekstitys.
- Hallittava: kaikkia toimintoja voi käyttää myös näppäimistöllä, ja kävijällä on riittävästi aikaa.
- Ymmärrettävä: sisältö ja toiminnot ovat selkeitä ja toimivat ennakoitavasti.
- Toimintavarma: palvelu toimii eri laitteilla, selaimilla ja apuvälineillä.
Kriteerit on jaettu kolmeen tasoon: A, AA ja AAA. Uusin versio on WCAG 2.2.
Lain vaatimukset ovat kuitenkin oma asiansa. Suomen digipalvelulain teknisten vaatimusten perustana on eurooppalainen EN 301 549 -standardi. Se sisältää WCAG 2.1:n A- ja AA-tason kriteerit sekä muita vaatimuksia. Lisäksi laki edellyttää muun muassa saavutettavuusselostetta ja palautekanavaa, joten pelkkä teknisten kriteerien täyttäminen ei riitä.
Kriteerien täyttyminen ei kuitenkaan yksin takaa, että sivu on helppo käyttää. Siksi saavutettavuuden arvioinnissa tarvitaan aina myös ihmisen tekemää arviota. Lue, miten saavutettavuusauditointi tehdään.